Kirjoitukset käynnissä

Aika käynnistää tietokoneet ja kiinnittää virtapiuhat paikoilleen. Meneillään olevan syksyn kirjoituksiin pääsee osallistumaan kolmatta kertaa osittain digitaalisessa muodossa. Tänään järjestetyt matematiikan kirjoitukset olivat perinteisen paperiset.

Ylioppilaskirjoituksissa jo 30 000 kokelasta kirjoittaa sähköisen kokeen Suomessa. Ylioppilastutkinnon kokeiden sähköistäminen alkoi vuosi sitten maantieteen, saksan ja filosofian kirjoituksista.

Vanhempi vuosikurssi ehtii valmistua keväällä, kun sähköistäminen on yli puolenvälin. Silloin sähköisiksi muuttuu suuri joukko kielien kokeita. Nuoremmat pääsevät aikanaan osallistumaan muun muassa äidinkielen, fysiikan, kemian ja lopulta matematiikan sähköisiin kokeisiin.