Matematiikkavalmennusviikko

Keskiviikkona päättyi viisi päivää kestänyt matematiikkavalmennus. Valmennukseen osallistui hieman toistakymmentä valmennettavaa, joista kaksi oli matematiikkalinjan opiskelijoita ja loput muualta Suomesta. Osallistujia oli sekä yläkouluista että lukioista ja keski-ikä olikin tavanomaista aika paljon alempi. Valmennukseen tulleet ovat osallistuneet pitkin vuotta järjestetyille matematiikkavalmennusviikonlopuille, joilla pääsee harrastamaan matematiikkaa ja harjoittelemaan kotimaisia ja kansainvälisiä matematiikkakilpailuja varten.

Viikon ohjelmassa oli muun muassa kokeita, joiden perusteella valittiin Suomen edustusjoukkue Kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin (IMO). Matematiikkalinjalta Suomea pääsevät edustamaan Joose Lehtinen ja Antti Röyskö. Myös kesällä lukionsa matematiikkalinjalla aloittava Olli Järviniemi kuuluu myös joukkueeseen. Näin päivöläläiset muodostavat puolet joukkueesta. Kilpailumatematiikalla ei ole paljonkaan tekemistä koulumatematiikan kanssa: valmennusviikon aiheina oli esimerkiksi funktionaaliyhtälöt ja Hallin avioliittolause.