Matkakertomus

Ryhmä valmistuneita opiskelijoita lähti viime kuun puolivälissä kiertämään Etelä-Suomen kouluja. Kouluilla he esittelivät Päivölää peruskoululaisille ja kertoivat omia kokemuksiaan ja muistojaan lukiosta. Kuuden hengen joukko koostui suurimmilta osin Tampereella yliopistossa nykyään opiskelevista, mutta innokkaita mukaan lähtijöitä löytyi myös Jyväskylästä.

 

Matka alkoi Lahdesta, josta jatkettiin Imatran kautta Lappeenrantaan. Seuraavaksi vuorossa olivat Tampereen, Jyväskylän ja Hämeenlinnan koulut. Yhteensä kouluvierailuja tehtiin yli 15.


Lähes joka koululta löytyi kiinnostuneita ja ryhmä saikin vastata lukuisiin kysymyksiin. Reissun päällä oli hauskaa ja ryhmästä oli mukava tavata paljon innostuneita koululaisia.