Potkiaiset

Tänään nuorempi vuosikurssi Moolit järjesti potkiaiset huomenna valmistuvalle vanhemmalle vuosikurssille Titaaneille. Perinteiseen tapaan lukujärjestykseen merkitty ruotsintunti osoittautuikin yllätysohjelmaksi. Potkiaiset alkoivat pizzakisalla, jossa viisi joukkuetta otti mittaa trivia- ja matematiikkatietämyksellään. Kisassa esimerkiksi kysyttiin, pitääkö seuraava väite paikkansa: "Päivölä sijaitsee (linnuntietä) lähempänä Helsingin kuin Turun keskustaa ja kulma Helsinki-Päivölä-Turku on terävä (Mercatorin projektiossa)".

Pizzakisaa seurasi tiukka nopanheittokisa, joka ei tietenkään ollut heittäjän tuurista vaan ranneliikkeestä kiinni. Tämän jälkeen siirryimme ulos tutustumaan Päivöläläiseen Joogaan. Kaikki asettuivat rinkiin. Vuorollaan jokainen siirsi yhtä jalkaansa toisen jalan viereen, kunnes kaikki olivat solmussa tai eivät olleet pysyä pystyssä.

DSC_0096.JPG

Tässä välissä julkaistiin pizzakisan tulokset, ja kunniakkaat suoriutumiset palkittiin tietenkin pitsalla. Titaanien seuraava tehtävä oli etsiä jokainen mooli "luontaisesta elinympäristöstään" eli sieltä, missä hän eniten viettää aikaa. Yksi mooleista onnistui nerokkaasti piiloutumaan etsijöitä huoneensa pöydän alla.

DSC_0132.JPG

 

Koitoksista seuraava oli gladiaattoritaistelu bofferimiekoilla. Titaanien edustajat haastoivat Moolien edustajia kaksintaisteluun pehmomiekoin, -hilparein ja -kilvin. Tämän jälkeen Titaanit ja Moolit kilpailivat perinteisessä fasaaninmetsästyksessä (fasaanit olivat ilmapalloja, missä on fasaanin kuva).

Viimeinen laji oli solaviesti. Päivöliinien perinnejuoman solan mukaan nimetty laji on kuin viestijuoksua, paitsi että viestikapula on pullo solaa (Coca-Colaa). Lajin erityispiirre on, että viestiketjun viimeinen joutui juomaan pullon tyhjäksi.

Ilta päättyi rentoon letunpaistoon ja saunaan.

DSC_0194.JPG