Shakkiviikonloput - toisesta kultaa!

Shakin koulujoukkueiden SM-kisat järjestettiin tänä vuonna Espoossa 5.-8.5. Päivölästä viime vuoden mestaruutta lähti puolustamaan yksi joukkue, jossa pelasivat Eero Valkama, Iiro Kumpulainen, Niko Poranen ja Kasper Kivimäki. Varapelaajaksemme ilmoitettiin Max Mecklin, joka myös järjesti majoituksen joukkueelle.

Lukiolaisten sarjaan osallistui ikävä kyllä Päivölän lisäksi vain 2 joukkuetta - Helsingin matikkalukio sekä Tampereen lyseon lukio. Vähäisen joukkuemäärän takia järjestäjät päättivät, että pelaisimme kaksi kertaa kaikkia vastaan, jotta turnaus ei olisi niin lyhyt. Nuorempien sarjoissa osallistujia riitti enemmän ja sijoitusten ratkeamista jännitettiin todella.

Ensimmäisen pelipäivän, lauantain, lopussa olimme jo varmistaneet ensimmäisen sijamme, kun joukkueemme oli voittanut kaikki kolme peliä. Sunnuntaina pelattiin yksi peli, jonka senkin voitimme. Joukkuepisteitä saimme siis täydet eli 8. Henkilökohtaiset pisteet olivat: Eero 3/4, Iiro 3/4, Niko 3.5/4 ja Kasper 4/4.

Tapahtumassa Iiro ja Eero demosivat myös shakkikameraa ja siitä tehtiin video shakkiliitolle.

Minä, Julia, puolestani matkustin vappuviikonlopuksi Norjan Altaan tyttöjen PM-kisoihin. Matkaan lähdimme jo keskiviikkoiltana ja mukana oli alusta lähtien koko Suomen kisaporukka - kolme pelaajaa ja tukijoukot. Matkustimme yön yli autojunalla Kolariin, mistä jatkoimme aamulla autolla. Matkalla pysähdyimme syömisten lisäksi myös Juhls-hopeasepällä Norjan Kautokeinossa. Majoitus- ja pelipaikkana toimivaan hotelliin saavuimme illalla.

Sarjassani (1996-1999 syntyneet) oli viisi osallistujaa - yksi Suomesta, yksi Ruotsista ja kolme Norjasta. Yhteensä osallistujia oli turnauksessa 25. Perjantaina ja lauantaina pelattiin kumpanakin kaksi pelikierrosta, viides oli sunnuntaina ennen palkintojenjakoa. Pisteitä ei peleistä minulle irronnut, mutta pelit olivat kiinnostavia ja opin paljon.

Turistireissuna matka oli erittäin mielenkiintoinen ja rentouttava. Ihastuttavia vuono- ja vuorimaisemia näki sekä matkalla että kiertoajeluilla, valoisaa oli myöhälle yöhön. Kävimme Alta-museossa tutkimassa vanhoja (muinaisia) silokalliopiirroksia. Ruoat maistuivat, vaikka maan tapa kevyestä jogurtti- ja leipälounaasta yllättikin. Sunnuntaiaamuna kävin katsomassa Altan uutta kirkkoa ja siinä samassa satuin osallistumaan pienen Erik-pojan ristiäisiinkin. Viimeisen pelin ja palkintojenjaon jälkeen turnausväelle oli järjestetty yhteinen tapahtuma, jossa suunnistimme ja ajoimme fat bikeilla GPS-laitteiden kanssa. Norjalaistyylisen urheilun jälkeen saimme maisteltavaksemme monenlaisia perinneruokia. Lautasella oli poronkäristystä, valkoista graavikalaa - laji jäi epäselväksi, rapusalaattia ja ehkä hämmentävimpänä kylmäsavuvalasta. Matkan kruunasi mitä parhain sää; ei satanut, lämmintä oli + 15°C ja kesävaatteilla tarkeni.

Kultajoukkue.

Kultajoukkue.