Tavallista parempi viikonloppu

ISEF edustusta Arizonassa

Viime vuonna matematiikkalinjalta valmistunut Petteri Timonen on voittanut toisen palkinnon Intel International Science and Engineering Fair -kilpailussa. Maailman suurin nuorten tiedekilpailu pidettiin viime viikolla Arizonassa. Veripalvelun tarpeisiin tehdyllä Verenkeräyksen optimointityökalullaan Systems Software -ohjelmistosarjassa kilpaillut Petteri sai palkinnoksi 1500$ ja hänen mukaansa nimetään asteroidi.Tätä voitanee pitää päivöläläisten toistaiseksi eksoottisimpana saavutuksena.

Kevään 2015 TuKoKe:n voitettuaan Petteri pääsi European Union Contest for Young Scientists -kilpailuun Milanoon. Siellä hänet palkittiin edustuspaikalla ISEFissä. Petterin lisäksi matematiikkalinjalta ISEFiin pääsivät tämän vuoden Tutki-kokeile-kehitä-kilpailusta Kaisla Kääriäinen ja Maisa Virtanen urbaaniekologian opetuspelillään. Kaislan ja Maisan matkasta kuulette lisää, kunhan tytöt saapuvat takaisin Päivölään.

Matematiikkaolympialaisten joukkue valittu

Suomen joukkue heinäkuussa Hong Kongissa pidettäviin matematiikkaolympialaisiin on valittu. Iiro Kumpulainen, Joose Lehtinen ja Antti Röyskö matematiikkalinjalta sekä kolme muuta edustajaa valikoituivat joukkueeseen viime viikolla pidetystä olympiavalmennuksesta.

Ei vain matematiikkaa

Pari entistä päivöläläistä mainosti meille viime vuonna Suomen kielitieteen olympialaisia. Koska tuo pitkälti loogiseen päättelyyn perustuva kisa tuntui meille sopivalta, ensimmäiset innokkaat kokeilivat osallistumista viime vuonna. Tämän vuoden kisaan osallistui jo useampi. Kisa järjestettiin verkossa 16.-17.4. ja tulokset julkistettiin 13.5. Viime vuonna kilpailun voittanut Iiro Kumpulainen oli ensimmäisellä sijalla tänäkin vuonna. Iiron lisäksi Päivölästä kuusi muuta palkitaan kunniakirjoin, yhteensä palkittavia on kahdeksan. Seuraavana tavoitteena voisi olla saada kisaan mukaan lisää kilpakumppaneita muualtakin. Aika kiva olisi, jos tässäkin lajissa joskus päästäisiin mukaan kansainvälisiin kisoihin, joihin Suomi ei käsittääksemme tällä hetkellä osallistu.