TuKoKe loppukilpailuun valmistautuminen

Tutkielmat ovat viimein valmiita ja palautukset tehty. Finalisteille on myös kerrottu jo pääsystä loppukilpailuun, joka pidetään 4.-5.4.

Päivölän matematiikkalinjan osallistuneista tutkielmista neljä pääsi loppukilpailuun. Koska lopputapahtumaa ei ole vielä järjestetty, emme voi julkaista töiden tai tekijöiden nimiä. Finalistiemme aihealueita ovat matematiikka, psykologia, fysiikka ja tietotekniikka. Yksi tutkielmista valittiin myös sähkökisan finalistiksi.

Päästyään loppukilpailuun finalistit kutsutaan esiintymään ja kertomaan tutkielmastaan tuomareiden edessä. Tätä varten valmistellaan julisteet, joissa kerrotaan työstä kokonaisuudessaan. Kaikki finalistit palkitaan. Lisäksi finalisteista valitaan Suomen edustajat muun muassa EUCYS- ja ISEF- kilpailuihin.

Kuvassa aiempien Päivölästä loppukilpailuun päässeiden tutkielmien julisteita. Loppukilpailua varten tehdään juliste, jolla kilpailutöitä esitellään yleisölle ja tuomareille.

Kuvassa aiempien Päivölästä loppukilpailuun päässeiden tutkielmien julisteita. Loppukilpailua varten tehdään juliste, jolla kilpailutöitä esitellään yleisölle ja tuomareille.


MCM/ICM -kilpailu 2019

Päivölästä osallistui neljä joukkuetta kansainväliseen MCM/ICM-kilpailuun (Mathematical Contest in Modeling / Interdisciplinary Contest in Modeling). Kilpailussa ratkaistaan tosielämän ongelmia matemaattisesti mallintamalla. Kilpailu on kansainvälinen ja siihen osallistuu yliopistojamm. Kiinasta ja Yhdysvalloista.

moro.JPG

Joukkueet koostuivat kukin kolmesta jäsenestä. Jokainen joukkue valitsee kuudesta ongelmasta yhden ratkaistavaksi. Valittavana oli muun muassa dronejen lennätys katastrofialueiden sairaaloihin, Louvren evakuointi terrori-iskussa ja miten lohikäärmeet vaikuttaisivat nyky-yhteiskuntaan. Tiimien piti itse löytää kaikki tarvitsemansa – lähdemateriaali, teknologia, työkalut - ilman ulkopuolista apua.


Joukkueilla oli täysi vapaus päättää, miten lähestyä ongelmaansa. Yksi joukkueista teki ongelmasta käsin mallin, ja yhdisti siihen matemaattisen ratkaisutavan. Jokainen ryhmä teki perusteellisen raportin ratkaisustaan. Kilpailun tuloksista kuullaan myöhemmin keväällä.


Tutki, kokeile, kehitä!

Talven tullessa lähestyy myös TuKoKe-kilpailun palautuspäivä. Päivölässä toisen vuoden opiskelijat ovat perinteisesti osallistuneet joko yksin tai pareissa Tutki-Kokeile-Kehitä-nimiseen tiede- ja teknologiakilpailuun. Kilpailu on tarkoitettu tieteistä ja tekniikasta kiinnostuneille. Kilpailuun osallistuvan projektin tai tutkielman voi tehdä ihan mistä tahansa itseään kiinnostavasta aiheesta. Kaikista kilpailuun osallistuneista valitaan 15-40 projektia, jotka kutsutaan lopputapahtumaan. Jokainen näistä töistä palkitaan.

tutkielmablog.JPG

Yksi suurimmista motivaatioista tutkielman tekemiseen on saatu kokemus. Tutkielma valmistaa meitä tulevaa opiskelua ja työelämää varten. Ilman Päivölän tutkielmaa ensimmäinen kosketuspinta olisi esimerkiksi kandidaatintyö yliopistossa. Myös työelämässä joutuu usein laatimaan raportteja ja selvityksiä - tutkielmakokemus auttaa tässäkin. Lisäksi tutkielmasta saa sekä kurssisuorituksia että CV:tä tulevaisuuden työnhakuihin.


Tutkielmaprosessi alkoi useimmilla lokakuussa aiheen valinnalla ja rajauksella. Luonteva seuraava askel on tutkimussuunnitelman kirjoittaminen. Tästä eteenpäin työn vaiheet riippuvat aiheesta - osa kerää analysoitavaa aineistoja, osa laskee fysiikkaa. Töitä myös esiteltiin perinnepäivillä valistuneille alumneille. Kilpailutyöt palautetaan heti helmikuun alussa, ja myöhemmin keväästä kuullaan ketkä pääsevät finaaliin!


Vanhempi opettaa nuorempaa

Nuorempi vuosikurssimme Karaatit aloitti PSILillä kaksi viikkoa sitten. He suhtautuvat tuleviin töihin innolla. Kaikki ovat avoimia kokeilemaan ja oppimaan uusia asioita ja haluavat päästä työskentelemään tiimeissä erilaisten projektien parissa.

von-1.jpg

“Suuri syy minulle tulla tänne Päivölään oli PSIL. Haluan myös päästä työskentelemään shakkikameran parissa, sillä pelaan itse shakkia ja aihe sekä koodi sen takana kiinnostavat minua”, sanoo Leevi Luukkonen (Karaatti).

Vanhempi vuosikurssi Moolit toimii töissä esikuvana nuoremmille ja auttaa heitä alkuun. Suurin osa joko nauttii vastuun kasvusta tai kokee sen osaksi pelin henkeä, sillä jo viime vuonna taitojen karttuessa vastuukin kasvoi.

“On se kuitenkin kivempaa olla vanhempi kuin nuorempi”, sanoo Lauri Viljanen (Mooli).

Moolit kertoivat myös haluavansa opettaa Karaatteja kuten vanhemman vuosikurssin kuuluu. Nuoret kokevat nykyisen systeemin toimivaksi eivätkä haluaisi sitä muuttaakaan.

Tuleva PSIL-vuosi tuo uusia haasteita sekä nuorille että vanhoille. Näihin vastataan päättäväisesti ja tarmokkaasti.

von-2.jpg