Some-tiimi

Some-tiimi ideoimassa.

Some-tiimi ideoimassa.

Tänään kerromme vähän enemmän PSILin some-tiimistä. Some-tiimillä on erilaisia tehtäviä. Ennen kaikkea se pitää PSILin ja matematiikkalinjan sosiaaliset mediat ajan tasalla ja kirjoittaa blogipostauksia. Tämän lisäksi some-tiimi tekee esimerkiksi tutkimusta markkinatilanteesta ja kartoittaa  potentiaalisia yhteistyökumppaneita.

Blogipostausten tekeminen etenee usein saman kaavan mukaisesti. Ensin ideoidaan postauksen aihetta sekä viestiä, jota halutaan välittää ulospäin. Tässä vaiheessa ajatuskartta tai tärkeimpien asioiden listaaminen ranskalaisin viivoin on avuksi. Seuraavaksi mietitään, pitääkö postausta varten tehdä haastatteluja tai muuta taustatyötä. Tarvittaessa haetaan lisää tietoa aiheesta, jonka jälkeen kirjoitetaan itse blogiteksti.

Some-tiimissä työskennellessä oppii mm. kirjoitustaitoa, markkinointia sekä sosiaalisia taitoja.

“Kivointa työssä on mukava ilmapiiri ja mielenkiintoisten asioiden oppiminen,” sanoo Ina.

Sosiaalisen median sisällöt määräytyvät ajankohtaisten kilpailujen tai muiden tapahtumien pohjalta. Esimerkkejä tällaisista ajankohtaisista aiheista ovat lakkiaiset, opintomatka sekä ISEF ja TuKoKe. Lyhyitä tilannepäivityksiä postataan mm. Facebookiin ja pidempiä tekstejä blogiin.

Leap Motion

Tutkimme PSILillä Leap Motion -nimistä teknologiaa. Kyseessä on laite, joka seuraa käyttäjän käsiä ja välittää tiedon tietokoneelle. Tietokone saa tiedon käsien sijainnista, asennosta, liikkeistä ja käsillä tehdyistä eleistä. Näin tietokoneohjelmia voidaan ohjata käsieleillä näppäimistön ja hiiren sijaan. Allaoleva video havainnollistaa, kuinka laite siirtää käyttäjän kädet tietokoneen virtuaalimaailmaan:

Add a description

Leap Motionin laitteisto koostuu fyysisestä ohjaimesta ja tietokoneohjelmistosta. Ohjainlaite, joka tunnistaa käsien luut infrapunakameroiden avulla. Tämän tiedon se antaa eteenpäin ohjelmistolle, joka laskee luiden sijainnit ja asennot, mistä se muodostaa kädet virtuaalimaailmaan.

Leap Motionin käyttämä ohjain.

Leap Motionin käyttämä ohjain.

Leap Motionia voi käyttää esimerkiksi peleissä, sovelluksissa ja jopa käyttöliittymänä. Leap Motionin avulla voi tehdä VR- tai AR-pelejä esimerkiksi opetus- ja kuntoutustarkoituksiin tai VR-simulaatiota teollisuuden käyttöön. Leapin heikkoutena ovat suuret käsieleet ja kosketusnäyttö-tyyppiset vuorovaikutukset, joita ei aina pystytä tunnistamaan.

Leap Motion eroaa muista VR-laitteista  kyvyllään tunnistaa kädet. Leap ei tarvitse erillistä käteen otettavaa ohjainlaitetta kuten muut VR-laitteet. Teemme PSILillä Leap Motion -prototyyppiä. Tarkoituksenamme on selvittää kuinka hyvin Leap käytännössä pärjää muihin VR-laitteisiin verrattuna. Prototyyppi on vielä aikaisessa vaiheessa, joten kerromme siitä lisää myöhemmin.

TuKoKe-menestystä!

Viime viikolla oli TuKoKe-kilpailun lopputapahtuma. Meiltä oli kutsuttu finaaliin neljä työtä. Lopputapahtumassa tutkielmien tekijät pääsivät esittelemään töitään tuomareille.

Matematiikkalinjalaisten tutkielmat niittivät menestystä. Ykkössijan nappasi Olli Järviniemi työllään “Polynomien yhteiset alkutekijät”. Olli osoitti työssään todeksi neljä polynomien jaollisuuteen liittyvää lausetta, joita ei oltu aiemmin todistettu. Olli töineen valittiin edustamaan Suomea kansainväliseen EUCYS-tiedekilpailuun Bulgariaan. Edustuspaikan kansainvälisessä kilpailussa saivat myös Jaakko Takala ja Vihtori Sova työllä “Mobiilinäppäimistö kahdelle sormelle”. He suunnittelivat ja ohjelmoivat älypuhelimille optimoidun näppäimistöasettelun. Työ edustaa Suomea ISEF-tiedetapahtumassa Phoenixissä loppukeväästä.

56350753_2725275974154296_7175855234432892928_n.jpg

Tia Iskaniuksen, Ella Puustellin ja Marina Rogulinan tutkimus nostosäkkien energiantuotannosta sai tunnustuspalkinnon sähkökisassa. Laurin työ aiheesta “Miten skeittaajien asenteet eroavat jääkiekkoilijoiden asenteista?” voitti myös parhaan posterin ja ständin palkinnon.

Myös kilpailutöiden ohjauksesta saatiin tunnustusta. Merikki Lappi palkittiin onnistuneesta töiden ohjauksesta, lisäksi hän pääsee ohjaajaksi mukaan EUCYS-kilpailuun. Ensimmäistä kertaa TuKoKen historiassa oman sarjansa voittaja on samalla toisen sarjan voittajatyön ohjaaja. Olli toimi ohjaajana 3.-9.-luokkalaisten II-sarjassa voittaneen Valtteri Aurelan matematiikka-tutkielmassa.

Onnea voittajille!

TuKoKe loppukilpailuun valmistautuminen

Tutkielmat ovat viimein valmiita ja palautukset tehty. Finalisteille on myös kerrottu jo pääsystä loppukilpailuun, joka pidetään 4.-5.4.

Päivölän matematiikkalinjan osallistuneista tutkielmista neljä pääsi loppukilpailuun. Koska lopputapahtumaa ei ole vielä järjestetty, emme voi julkaista töiden tai tekijöiden nimiä. Finalistiemme aihealueita ovat matematiikka, psykologia, fysiikka ja tietotekniikka. Yksi tutkielmista valittiin myös sähkökisan finalistiksi.

Päästyään loppukilpailuun finalistit kutsutaan esiintymään ja kertomaan tutkielmastaan tuomareiden edessä. Tätä varten valmistellaan julisteet, joissa kerrotaan työstä kokonaisuudessaan. Kaikki finalistit palkitaan. Lisäksi finalisteista valitaan Suomen edustajat muun muassa EUCYS- ja ISEF- kilpailuihin.

Kuvassa aiempien Päivölästä loppukilpailuun päässeiden tutkielmien julisteita. Loppukilpailua varten tehdään juliste, jolla kilpailutöitä esitellään yleisölle ja tuomareille.

Kuvassa aiempien Päivölästä loppukilpailuun päässeiden tutkielmien julisteita. Loppukilpailua varten tehdään juliste, jolla kilpailutöitä esitellään yleisölle ja tuomareille.