Edustamassa kansainvälisessä tiedekilpailussa

Tutki-Kokeile-Kehitä-tiedekilpailussa hyvin menestyneitä töitä lähetetään vuosittain edustamaan Suomea kansainvälisiin kilpailuihin. Tänä vuonna Jaakko Takala ja Vihtori Sova pääsivät työllään “Mobiilinäppäimistö kahdelle sormelle” Intel ISEF -tiedetapahtumaan (International Science and Engineering Fair) Phoenixiin. Matematiikkalinjalaisten lisäksi Suomea edustivat myös Petteri Haverinen ja Ville Rosendahl.

Lensimme perjantaina 10.5. Helsingistä Chicagon kautta Phoenixiin. Yhteensä lennot kestivät yli 13 tuntia. Lauantain käytimme kaupunkiin tutustumiseen ja kymmenen tunnin aikaerosta toipumiseen. Sunnuntaina suuntasimme kolmensadan kilometrin päähän Grand Canyonille.

Näkymät kanjonin reunalta olivat huikeat.

Näkymät kanjonin reunalta olivat huikeat.

Varsinainen ISEF-ohjelma alkoi sunnuntaina pinssienvaihtoillalla. Ideana oli verkostoitua vaihtamalla pinssejä eri maista tulleiden kilpailijoiden kanssa. Illan päätteeksi Suomi-pinssimme olivat huvenneet ja vaihtuneet erilaisiin pinsseihin kymmenistä eri maista ja osavaltioista.

Maanantaina olivat vuorossa ständien eli töiden esittelypisteiden pystyttäminen sekä avajaisseremonia. Seremonia huipentui maaesittelyyn, jossa jokaisen maan edustajat juoksivat vuorollaan lavalle maajulisteensa kanssa.

Avajaisseremoniassa oli tunnelmaa.

Avajaisseremoniassa oli tunnelmaa.

Keskiviikkona oli tuomarointipäivä. Aamu- ja iltapäivän aikana ständillämme kävi toistakymmentä tuomaria haastattelemassa meitä työstämme. Osa tuomareista oli pää- ja sijoituspalkinnoista päättäviä tuomareita, ja osa erikoispalkintoja jakavia eri yrityksiä edustavia tuomareita. Messuhallissa oli todellista suuren tiedetapahtuman tuntua, sillä esillä oli toistatuhatta projektia.

Päivölän edustajat ständillään. Vasemmalla Jaakko Takala ja oikealla Vihtori Sova.

Päivölän edustajat ständillään. Vasemmalla Jaakko Takala ja oikealla Vihtori Sova.

Torstaina messuhalli oli avoin yleisölle. Monet olivat kiinnostuneita tuotteestamme, juttelemassa kävi muun muassa muiden kilpailijoiden huoltajia ja paikallisia koululaisryhmiä.

Palkintoja tapahtumassa jaettiin niin paljon, että palkintojenjakoja tarvittiin kaksi. Ne olivat torstai-iltana ja perjantaiaamuna. Palkintorahaa jaettiin yhteensä noin viisi miljoonaa dollaria. Vaikka työmme ei voittanut rahapalkintoja, niin matkana ja kokemuksena ISEF-reissu oli aivan mahtava!

Some-tiimi

Some-tiimi ideoimassa.

Some-tiimi ideoimassa.

Tänään kerromme vähän enemmän PSILin some-tiimistä. Some-tiimillä on erilaisia tehtäviä. Ennen kaikkea se pitää PSILin ja matematiikkalinjan sosiaaliset mediat ajan tasalla ja kirjoittaa blogipostauksia. Tämän lisäksi some-tiimi tekee esimerkiksi tutkimusta markkinatilanteesta ja kartoittaa  potentiaalisia yhteistyökumppaneita.

Blogipostausten tekeminen etenee usein saman kaavan mukaisesti. Ensin ideoidaan postauksen aihetta sekä viestiä, jota halutaan välittää ulospäin. Tässä vaiheessa ajatuskartta tai tärkeimpien asioiden listaaminen ranskalaisin viivoin on avuksi. Seuraavaksi mietitään, pitääkö postausta varten tehdä haastatteluja tai muuta taustatyötä. Tarvittaessa haetaan lisää tietoa aiheesta, jonka jälkeen kirjoitetaan itse blogiteksti.

Some-tiimissä työskennellessä oppii mm. kirjoitustaitoa, markkinointia sekä sosiaalisia taitoja.

“Kivointa työssä on mukava ilmapiiri ja mielenkiintoisten asioiden oppiminen,” sanoo Ina.

Sosiaalisen median sisällöt määräytyvät ajankohtaisten kilpailujen tai muiden tapahtumien pohjalta. Esimerkkejä tällaisista ajankohtaisista aiheista ovat lakkiaiset, opintomatka sekä ISEF ja TuKoKe. Lyhyitä tilannepäivityksiä postataan mm. Facebookiin ja pidempiä tekstejä blogiin.

Leap Motion

Tutkimme PSILillä Leap Motion -nimistä teknologiaa. Kyseessä on laite, joka seuraa käyttäjän käsiä ja välittää tiedon tietokoneelle. Tietokone saa tiedon käsien sijainnista, asennosta, liikkeistä ja käsillä tehdyistä eleistä. Näin tietokoneohjelmia voidaan ohjata käsieleillä näppäimistön ja hiiren sijaan. Allaoleva video havainnollistaa, kuinka laite siirtää käyttäjän kädet tietokoneen virtuaalimaailmaan:

Add a description

Leap Motionin laitteisto koostuu fyysisestä ohjaimesta ja tietokoneohjelmistosta. Ohjainlaite, joka tunnistaa käsien luut infrapunakameroiden avulla. Tämän tiedon se antaa eteenpäin ohjelmistolle, joka laskee luiden sijainnit ja asennot, mistä se muodostaa kädet virtuaalimaailmaan.

Leap Motionin käyttämä ohjain.

Leap Motionin käyttämä ohjain.

Leap Motionia voi käyttää esimerkiksi peleissä, sovelluksissa ja jopa käyttöliittymänä. Leap Motionin avulla voi tehdä VR- tai AR-pelejä esimerkiksi opetus- ja kuntoutustarkoituksiin tai VR-simulaatiota teollisuuden käyttöön. Leapin heikkoutena ovat suuret käsieleet ja kosketusnäyttö-tyyppiset vuorovaikutukset, joita ei aina pystytä tunnistamaan.

Leap Motion eroaa muista VR-laitteista  kyvyllään tunnistaa kädet. Leap ei tarvitse erillistä käteen otettavaa ohjainlaitetta kuten muut VR-laitteet. Teemme PSILillä Leap Motion -prototyyppiä. Tarkoituksenamme on selvittää kuinka hyvin Leap käytännössä pärjää muihin VR-laitteisiin verrattuna. Prototyyppi on vielä aikaisessa vaiheessa, joten kerromme siitä lisää myöhemmin.