Shakkiharrastus

 

Shakkia Päivölässä

Shakki on ollut pitkään yleinen harrastus matematiikkalinjalaisten keskuudessa ja moni on herättänyt uudelleen jo kertaalleen lopetetun harrastuksen tai aloittanut shakin pelaamisen, usein tandemshakin houkuttelemana.

Monet päivöläläiset toki edustavat kasvattajaseurojaan, mutta päivöläläisille on tarjolla myös oma shakkiseura, alumnien perustama Pässi (Päivölän shakkisiirtelijät), joka yleensä pelaa kahden joukkueen voimalla JSM:ssä 2. ja 3. divisioonissa ja SM-joukkueblixtissä oli viime kesänä niin ikään kaksi joukkuetta. Järjestimme nuorten SM-kisat kesäkuussa 2016 Päivölässä. Päivölä alkaa myös olla tuttu shakkileirien näyttämönä – ei toki kuuluisan Salon veroinen, mutta perässä tullaan.

Alumneista kuuluisin shakkinimi on Tomi Nybäck, mutta nuorten ja koululaisten PM-, EM- ja MM-kisat ovat tuttuja monille muillekin. Koulujoukkueiden SM-kisat on voitettu kahtena viime vuonna ja koululaisten SM-kisoihin osallistutaan suurin joukoin.

Töissäkin jotkut ovat innostuneet shakkiaiheisista töistä. Esimerkiksi Shakkikamera on luomassa kilpailijaa kalliille livelaudalle.