Paperilennokkeja, näyttäviä tulivuoria ja iloista mieltä

Matematiikkalinjan vanhemman ja nuoremman vuosikurssin välistä tuttavuutta ja yhteishenkeä kohottava tiimipäivä järjestettiin syksyisen viileässä, mutta aurinkoisessa säässä. Yhteistyötä, luovuutta ja taitoa vaativat ryhmätehtävät haastoivat vastikään opintonsa aloittaneet R:t ja jo toista vuotta opiskelevat Quut toimimaan ja suunnittelemaan yhdessä. Vauhdikkaan päivän päätteeksi parhaiten haasteissa pärjänneet palkittiin herkuilla ja kaikki saivat limsaa.

Ensimmäisissä tehtävissä tiimit suunnittelivat ja toteuttivat paperisen tulivuoren ja paperilennokkilaivueen. Suunnittelija- ja toteuttajatiimit saivat kommunikoida keskenään vain kirjoitusta sisältävien paperilappujen välityksellä, joten epäselvyyksiltä ja loppuvaiheen viimeistelykiireeltä ei haasteissa vältytty. Onneksi ulkonäkö ei jäänytkään lennokkikisan ainoaksi arviointikriteeriksi, vaan pisteytyksessä otettiin huomioon myös lentoalusten käytettävyys. Kivitalon pihalla pidetyt lennokkien osumatarkkuutta ja lentomatkaa mittaavat heittokokeet päästivät kokelaat esittelemään myös omia taitojaan. Tuuliolosuhteiden huomioiminen toi puuhaan lisähaastetta, mutta pisin lento kantoi peräti 13 metriä. 

Tulivuoren toteutusta

Tulivuoren toteutusta

Tarkkuusheittokisa

Seuraavaksi opiskelijat sukelsivat muodin ja rakennussuunnittelun maailmaan. Tornin rakentamiseen keskittyvän tehtävän voittajatorni ei saavuttanut kisan korkeimman rakennelman asemaa, mutta päihitti kookkaamman kilpailijansa tyylikkyytensä ansiosta. Päivän huipentava muotinäytös esitteli niin ikään tyyliä, mutta epätavallisella tavalla. Kirjaimellista muotia esittelevässä show’ssa nähtiin muun muassa pilleillä tuunatut housut eli “pillihousut” sekä laaja kirjo muita uudelleen tulkittuja vaatenimikkeitä.

Kevytmielinen kisailu päättyi luokassa palkinnonjakoon, vapautuneeseen puheensorinaan ja herkkujen nautiskeluun. Yksi tiimeistä palkittiin vielä tunnustuspalkinnolla erinomaisen raportin johdosta. 

Korkein torni & voittajatorni

Puurtaminen palkitaan

Kesäkuun alussa Zetojen tärkeä päivä vihdoin koitti. Kahden vuoden työ oli ohi, ja siitä hyvästä he saivat painaa valkolakin päähänsä. Valmistujaistilaisuus oli tunteikas, ja päivään mahtui ilon ja onnen lisäksi myös haikeutta. Tilaisuudessa kuulimme muun muassa matematiikkalinjalta valmistuvan Joonatan Korpelan puheen, jossa hän painotti erityisesti opiskelijoiden välisen yhteishengen tärkeyttä opintomenestyksessä. Onnea Zetat – minne ikinä lähdettekään!

Atlantassa tutustumassa ja puhumassa sähköautoista

Joka vuosi Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailussa annetaan muutamalle työlle palkintomatka ISEF-tiedekilpailuun (International Science and Engineering Fair), joka järjestetään Yhdysvalloissa. Tänä vuonna matematiikkalinjan opiskelijat Joonatan Korpela ja Justus Hansen pääsivät Atlantaan esittelemään työtään “Sähköautojen latausinfrastruktuurin riittävyys”. Seuraavaksi Joonatan ja Justus kertovat Atlantan-matkastaan:

Matka alkoi perjantaina 6.5. lennolla Amsterdamin kautta Atlantaan. Suomen ja Atlantan välinen aikaero oli seitsemän tuntia, mutta se ei vaikuttanut meihin kovin paljoa. Saavuttuamme perille olimme kuitenkin väsyneitä matkustamisen jäljiltä, joten suuntasimme suoraan hotellille.

Näkymä hotellin ikkunasta

Sunnuntaina lähdimme Georgia World Congress Centerille, jossa rakensimme omat ständimme ja jossa meille esiteltiin Yhdysvaltojen yliopistoja. Illemmalla kävimme myös pinssienvaihtotapahtumassa, jossa pääsimme tutustumaan muihin ISEFin osallistujiin ja vaihtamaan heidän kanssaan pinssejä. Siellä tapasimme myös ruotsalaisia osallistujia, joiden kanssa oli mukavaa jutella ruotsiksi.

Maanantaina pääsimme nauttimaan hotellin aamiaisbuffetista, joka erosi hyvin paljon perinteisestä suomalaisesta aamupalasta: tarjolla oli Amerikan tyyliin muun muassa pekonia, pannukakkua ja leivonnaisia. Illalla menimme ISEFin avajaisseremoniaan, jossa meistä aiemmin kuvattu lyhyt videopätkä näytettiin kaikkien osallistujen edessä isolta näytöltä.

Avajaisseremonia Georgia World Congress Centerillä

Tiistaina oli tärkeä päivä: pääsimme heti aamusta esittelemään työtämme tuomareille ja vastailemaan heidän kysymyksiinsä. Kaikilla kilpailijoilla oli vartti aikaa pitää lyhyt ja selkeä esitelmä omasta työstään. Illalla ohjelmassa oli niin sanottu “student mixer”, jossa tarkoitus oli sosialisoitua muiden osallistujien kanssa ja nauttia hyvästä ruoasta.

Keskiviikkoaamuna lähdimme konferenssikeskukseen, jossa esittelimme työtämme tapahtumayleisölle, opettajille ja muille oppilaille. Illalla puolestaan suuntasimme Georgia Aquariumiin, jossa pääsimme katselemaan muun muassa haita ja delfiinejä.

Atlantan maisemia

Matkan aikana pääsimme tutustumaan myös moniin nähtävyyksiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten Martin Luther King Jr. National Historical Parkiin ja kauniisiin puistoihin. Kaiken kaikkiaan matka oli todella onnistunut, ja lähdimme kotiin monta kokemusta rikkaampina.

Opintomatka (ulkomaille) Turkuun

Matematiikkalinjalaiset lähtivät pitkästä aikaa opintomatkalle, tällä kertaa Turkuun. Tutustuimme muun muassa Turun yliopiston matematiikan, fysiikan ja molekyylibiologian laitoksiin ja Turun arkkitehtuuriin.

Matka alkoi bussimatkalla Turkuun. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Turun yliopiston matematiikan ja fysiikan laitoksiin. Matematiikasta meille puhui entinen matematiikkalinjalainen Kaisa Matomäki. Opimme tutkijan työstä ja erilaisten tutkimuslaitteiden käytöstä.

Opiskelijoita lepäämässä yliopiston edessä

Yliopistovierailun jälkeen opiskelijat hajaantuivat ympäri kaupunkia pienemmissä ryhmissä. Osa meni uimaan, toiset menivät ravintolaan syömään iltapalaa, jotkut etsivät korttipakkaa useammasta eri kaupasta.

Seuraava päivä aloitettiin hostellin aamupalalla, jonka jälkeen pikkuhiljaa siirryttiin Turun yliopistolle. Siellä me tutustuttiin molekyylibiologian osastoon, jossa meille kerrottiin muun muassa siitä, missä molekyylibiologiaa hyödynnetään ja mitä Turun yliopisto tutkii tällä hetkellä. Pääsimme katsomaan labroja, seuraamaan muutamaa opiskelijaa töissä ja lopuksi ihan itse kokeilemaan helppoa pipetointia.

Kokeilua yliopiston laboratoriossa

Tämän jälkeen kiirehdimme vielä viimeisiin kauppoihin ja pikaruokapaikkoihin ennen kuin tavattiin rautatieasemalla, josta lähdimme takaisin Päivölää päin.

Retki oli tosi kiva. Jokaiselle löytyi jotain kiinnostavaa tekemistä ja siinä ohella oppi jotain suomalaisesta yliopistosta. Retkeen sisältyi myös runsaasti liikuntaa, sillä moni liikkui isossa kaupungissa kävellen.