Onnistumisia TuKoKe-kilpailussa

Matematiikkalinjalaiset osallistuivat tänäkin vuonna Tutki Kokeile Kehitä -kilpailuun, jossa kaksi tutkielmaa pääsi loppukilpailuun: Joonatan Korpelan ja Justus Hansenin tutkielma “Sähköautojen latausinfrastruktuurin riittävyys Suomessa” sekä Jymy Korhosen ja Santeri Halmeen tutkielma "Maisema-alueen tunnistustekoäly". Loppukilpailu järjestettiin 7.4. Otaniemen lukiolla, ja myös osa matematiikkalinjan alumneista tuli paikan päälle seuraamaan kilpailua.

Tunnelma loppukilpailussa oli matikkalinjalaisten mukaan mahtava, sillä siellä pääsi näkemään muiden nuorten töitä ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Lukiolla he kokosivat omat esittelypisteensä ja valmistautuivat esittelemään tutkielmiaan. Haastatteluiden jälkeen tuomarit kertoivat pitävänsä erityisesti Joonatanin ja Justuksen tekemän simulaation demonstraatiosta. Päivä oli pitkä, ja opiskelijat kävivätkin syömässä sushia luppoajalla. Kummallakin tutkielmalla myös menestyttiin: Joonatan Korpela ja Justus Hansen voittivat matkan Atlantassa järjestettävään International Science and Engineering Fair -kilpailuun. Lisäksi he voittivat STEK sähkökisan ja saivat käytännöllisimmän työn palkinnon. Jymy Korhonen ja Santeri Halme palkittiin parhaasta suullisesta esityksestä. Kumpikin työ sai myös tunnustuspalkinnon.

Matematiikkalinjan finalistit vasemmalta oikealle: Justus Hansen, Joonatan Korpela, Jymy Korhonen, Santeri Halme