Ohjelmoinnin opetus

 

Perusteet

Kesälukukauden ohjelmaan kuuluu ohjelmoinnin ja tietotekniikan perusteiden oppiminen. Ohjelmoinnin opettajina toimivat mm. alan ammattilaisiksi päätyneet matematiikkalinjalta valmistuneet oppilaat.

Ohjelmoinnin lähtötasolle on erityisen tyypillistä suuri vaihtelu. Ohjelmointikurssi on tasoryhmitetty kulloisenkin ryhmän tarpeiden mukaan, esimerkiksi:

  • A) aloittelijat

  • B) tietokonetta muuhun kuin ohjelmointiin paljon käyttäneet, mutta ohjelmoinnissa varsin kokemattomat

  • C) ohjelmoinnin harrastajat

Lähtötasosta riippumatta useat linjan opiskelijat ovat menestyneet loistavasti erilaisissa suomalaisissa ja kansainvälisissä tietotekniikkakilpailuissa.


YLIOPISTO­KURSSIT

Ohjelmoinnissa tarjotaan mahdollisuus suorittaa MOOC-verkkokurssi tai useampi. Kursseja on suoritettu esim. Helsingin yliopistolle.


VERTAIS­OPPIMINEN, työprojektit ja harrastuneisuus

Tärkeä tapa oppia tietotekniikkaa on vertaistuki. Opiskelijoilla, erityisesti vanhemmalla vuosikurssilla, on paljon osaamista, joka siirtyy myös opiskelijatovereille. Työharjoittelun merkitys tietoteknisen osaamisen kehittymisessä on ratkaiseva. Työharjoittelu jatkuu koko kahden vuoden mittaisten lukio-opintojen ajan.

Ohjelmoinnin perustaitojen lisäksi linjan matematiikan ja fysiikan opinnot tukevat mm. pelien kolmiulotteiseen grafiikkaan ja simulaatioihin liittyvien ongelmien ratkaisemisessa. Ei olekaan harvinaista, että linjan opiskelijat innostuvat ohjelmoimaan pelejä ja grafiikkademoja joko yhteistyössä tai kilvoitellen.